Sivuston uutiset

Kaironin syksy 2018

Kaironin syksy 2018

Kairon Instituutti -
Vastausten määrä: 0

Hei!

Kevään 2018 aikana tuli muutamia iloisia uutisia. Ensinnäkin Lohjalla alkoi pilottitutkimus vauvojen koliikin hoitamisesta vyöhyketerapialla. Kyseessä on hyvin arvovaltainen HUS:n alainen tutkimus. Kiitos terveyspoliitikko ja tunnevyöhyketerapeutti Irene Äyräväisen sitkeän työn tutkimuksen käynnistymisestä.

Myös tutkimus epigenetiikasta käynnistyi kevään aikana Turun yliopistossa. Kyseessä on hyvin laaja väestötutkimus, jossa tutkitaan myös psykososiaalisen stressin, mm. sodan ja kuolemantapausten, vaikutuksia lasten ja lastenlasten terveyteen.

Tutkimukset antanevat paljon lisää kaivattua tieteellistä näyttöä kouluttamiemme terapioiden toimivuudesta, jonka itse toki jo käytännön näyttöjen perusteella tiedämme.

Myös uusi kirja tunnevyöhyketerapian hoitotuloksista ilmestyy syksyllä. Kirjan nimi on Tunneperimä ja identiteetti – Kymmenen matkaa minäksi. Kiitos tarinansa tähän antaneille. 

Tämän viestin sisältö:

  1. Antti Pietiäisen luennot katsottavissa YouTubessa, yleisöluento Oulussa
  2. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuudet Helsingissä ja Oulussa
  3. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat Helsingissä
  4. Helsingissä alkavat koulutukset: TVT tunnevyöhyketerapia ja TTT tunnetaideterapia
  5. Oulussa alkava koulutus: TVT tunnevyöhyketerapia
  6. Täydennyskoulutukset Helsingissä ja Oulussa

1. Antti Pietiäisen yleisöluennot YouTubessa ja Oulussa

Nyt katsottavissa Kaironin YouTube – kanavalla Antti Pietiäisen

  • Tunnevyöhyketerapia luento (katsottavissa elokuussa)
  • Tunnetaideterapia luento
  • Tunneperimä luento
  • Tunnevyöhyketerapian hoitotuloksia -luento

 

Oulussa, Oulun kaupunginkirjasto, Kaarlenväylä 3

  • ”Tunne-/psykologisen vyöhyketerapian hoitotulokset”28.9.2018 klo 17.30–19.00

 

2. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuudet

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 12.9.2018 klo 17.30–20.00 Tunnevyöhyketerapia TVT info-/näytehoitotilaisuus

Oulussa Oulun kaupunginkirjastossa, Kaarlenväylä 3

  • 28.9.2018 klo 19.00–20.00 Tunnevyöhyketerapia TVT infotilaisuus

3. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 21.8.2018 klo 17.30–20.00 Tunnetaideterapia TTT info-/maalausilta

Kaikki koulutuksista kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi ilmaisiin infoihin tutustumaan terapioihin, saavutettuihin hoitotuloksiin sekä opiskeluun Kaironissa. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua.

Aloituskursseille otetaan vastaan ilmoittautumisia. Ilmoittautua voi joko sähköpostitse osoitteeseen kairon@kairon.fi tai itsenäisesti netin kautta, ohjeet löytyvät täältä: http://www.kairon.fi/opiskelu/ilmoittautuminen/

 

4. Helsingissäalkavat koulutukset

TVT tunnevyöhyketerapia 1 kurssi Helsingissä 12.-14.10.2018

Ilmainen TVT tunnevyöhyketerapian infotilaisuus 12.9.2018, klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee.

TTT tunnetaideterapia 1 kurssi Helsingissä 7.-9.9.2018

Ilmainen TTT tunnetaideterapian infotilaisuus 21.8.2018 klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee.

5. Oulussa alkava koulutus

TVT tunnevyöhyketerapia 1 kurssi Oulussa 30.11.-2.12.2018

Antti Pietiäisen yleisöluento Oulun kaupunginkirjastossa 28.9.2018 klo 17.30-19.00 ”Tunne-/psykologisen vyöhyketerapian hoitotulokset”. Luennon jälkeen infotilaisuus klo 19.00 alkaen.

6. Täydennyskoulutukset

Helsingissä:

Ammattitaidon ylläpitokoulutus 15.–16.9.2018

Tämä ammattitaidon ylläpitokoulutus on Keho- ja Tunnevyöhyketerapeutit ry:n edellyttämä koulutus kerran kolmessa vuodessa kaikille yhdistyksen jäsenille alennettuun hintaan 240€. Koulutus on kuitenkin avoin muillekin kuin yhdistyksen jäsenille, hinta 270€. Koulutuksen tarkoituksena on päivittää terapeutin tiedot kolmivuosittain ajan tasalle, koska terapia kehittyy ja uutta tietoa tulee koko ajan. Koulutus on tarkoitettu sekä MVT-, PVT- että TVT -terapeuteille.

Oulussa:

MVT-PVT-TVT-TTT- täydennyskoulutus 6.-7.4.2019 ”TuDy laajennus: Kolmas raja”

Tämä kurssi on TuDy-kaavion laajennuskurssi koskemaan myös 3. rajan, T0, takana tunneperimässä lukittuna olevia tiloja. Ne on liitetty TuDy-kaavioon alimmiksi pallukoiksi, jonne hyvin voimakkaat perimän tunnetraumat saattavat meidät johdattaa. Kolmas raja tarkentaa kontraindikaatioita: tiedostava hoitaminen ja pehmeä hoitoperiaate tulevat itsestään selviksi.

Kolmannella rajalla syntyy rajuja reaktioita kuten paniikki, raivo, kateus, kosto ja luonnevikaisuus sekä kehoa ja mieltä tuhoavat sairaudet, kuten syöpä, dementia, mielisairaudet. Tämä kurssi on täydennyskoulutusta Kaironin tunneterapeuteille. Kursseille voivat ilmoittautua valmiit terapeutit sekä vähintään TVT 8 tai TTT 5 kurssin suorittaneet opiskelijat.

Täydennyskoulutuksen aiheisiin voit tarkemmin tutustua esittelysivulta: http://www.kairon.fi/koulutusalueet/taydennyskoulutukset/


Kiitos osallistumisestasi ja tiedon jakamisestasi myös ystävillesi!


Kaikki tarkemmat tiedot kaikista Kaironin järjestämistä kursseista ja tilaisuuksista löydät kurssikalenteristamme: http://www.kairon.fi/kurssikalenteri/

Tervetuloa mukaan luennoille, aloituskursseille, täydennyskoulutuksiin sekä info- ja tutustumisiltoihin!

Hauskaa Juhannusta ja Hyvää Kesää!!!

toivottaa Kaironin väki

Jos et halua saada enää jatkossa näitä viestejämme, niin ilmoitatko siitä ystävällisesti toimistomme sähköpostiin kairon@kairon.fi, niin poistamme Sinut postituslistaltamme.