Sivuston uutiset

Kaironin syksy 2021

Kaironin syksy 2021

Kairon Instituutti -
Vastausten määrä: 0

Hei!

Kaironin koulutuksiin on tulossa video-osiot tämän syksyn kuluessa. Kun kursseihin liittyvä teoria on ensin huolella käyty läpi videoiden avulla, jää käytännön osioille enemmän aikaa. Käytäntö voidaan pääosin viedä läpi yhden päivän aikana. Palaute videoista on ollut hyvin myönteistä.

Täysin uutena koulutusideana putkahti esiin viime keväänä pariterapiakoulutus, josta voimme kiittää yhtä aktiivista TTT-diplomiryhmää. Pioneerikurssina ensimmäinen Pariterapia I-kurssi järjestettiin heinäkuussa. Se onnistui yli odotusten. Nyt on suunnitteilla tutkintoon johtava TTT/TVT -pariterapiakoulutus. Koulutuksessa keskitytään paritraumojen purkamiseen niin, että parivalinta ei olisi niin traumapohjaista. Jo syntyneen parin ongelmat, lisääntynyt yksinäisyys ja sinkkusyndrooma voitaisiin niin haluttaessa ratkaista. Tästä uudesta koulutuksesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittamaan kiinnostuksestaan Moodlessa. Metodina käytetään lähinnä TTT:stä tuttua tunnemaalausta.

Jo pitkään odotettu täydennyskoulutus 3. rajasta on saatavana videokoulutuksena syyskuun loppuun mennessä. Siihen voi jo myös ilmoittautua Moodlessa.

Tämän viestin muu sisältö:

  1. Alkavat koulutukset syksyllä 2021 Helsingissä ja Oulussa
  2. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat Helsingissä
  3. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuus Helsingissä
  4. Äiti-vauva -kurssi Oulussa syyskuussa 2021
  5. LLT/ravintoterapiakurssi Helsingissä keväällä 2022

 

1. Alkavat koulutukset syksyllä 2021

  • TTT tunnetaideterapia 1 kurssi Helsingissä 25.-26.9.2021.

Ilmainen TTT tunnetaideterapian infotilaisuus 24.8.2021 klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee. Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

  • TVT tunnevyöhyketerapia 1 kurssi Helsingissä 2.10.2021.

Ilmainen TVT tunnevyöhyketerapian infotilaisuus 7.9.2021, klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee. Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

  • TVT tunnevyöhyketerapia 1 kurssi Oulussa 9.10.2021.

Ilmaiset TVT tunnevyöhyketerapian infotilaisuudet 3.9. ja 16.9. klo 17.30-19.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely. Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

 

2. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat Helsingissä

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 17.8.2021 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia maalausilta

 Ilmoittautuminen ja maksu (30€): https://kairon.fi/tuote/tunnemaalausilta-17-8-2021/

  • 24.8.2021 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia TTT info-/maalausilta

 Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

  • 8.9.2021 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia maalausilta

 ilmoittautuminen ja maksu (30€): https://kairon.fi/tuote/tunnemaalausilta-8-9-2021/

 

3. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuus Helsingissä

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 7.9.2021 klo 17.30-20.00 Tunnevyöhyketerapia TVT info-/näytehoitotilaisuus

Terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee. Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

 

4. Äiti/vauva –kurssi Oulussa

  • Äiti/vauva –kurssi Oulussa 4.-5.9.2021

Kurssi on tarkoitettu MVT/PVT/TVT – terapeuteille tai vähintään TVT6 – kurssin suorittaneille. Tämä koulutus on Keho- ja Tunnevyöhyketerapeutit ry:n kolmen vuoden välein jäseniltään edellyttämää täydennyskoulutusta ja pitää sisällään mm. seuraavia aiheita:

  • pehmeä hoitoperiaate
  • lapsettomuus
  • hedelmöitys
  • raskausaika
  • synnytystapahtuma
  • imetys
  • vauvan hoito / tunnevyöhyketerapeuttinen vauvahieronta
  • hoitoharjoittelua

Kurssi pidetään osoitteessa Kiilakiventie 1, 90250 Oulu . Kurssiajat ovat: lauantai 10-17 ja sunnuntai 9 -16. Kurssin hinta on 350€, Keho- ja tunnevyöhyketerapeutit yhdistyksen jäsenille 320€.  Kurssille voi ilmoittautua Moodlessa: https://moodle.kairon.fi/course/view.php?id=416   tai sähköpostitse kairon@kairon.fi

Kurssin toteutuminen edellyttää riittävää osallistujamäärää!

 

5. LLT/ravintoterapiakurssi maaliskuussa Helsingissä 25.-27.3.2022

Luontaislääketieteen peruskurssissa keskitytään luontaislääketieteen ajattelutavan, filosofian ja tieteellisyyden ymmärtämiseen sekä terveelliseen ravintoon. Kurssilla painotetaan erityisesti ravinnon merkitystä ihmisen terveyden yleisenä perustukijalkana, sekä käsitellään amalgaamiongelmaa. Kurssille voi ilmoittautua jo nyt:https://moodle.kairon.fi/course/view.php?id=47

Kurssi on pakollinen kaikille diplomitutkintoon tähtääville terapeuteille. Tämä kurssi järjestetään n. 2 vuoden välein.

******************************************************************************************************

Kaikki koulutuksista kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi ilmaisiin infoihin tutustumaan terapioihin, saavutettuihin hoitotuloksiin sekä opiskeluun Kaironissa. Infoiltoihin on vapaa pääsy, ilmoittautuminen sähköpostilla: kairon@kairon.fi

Aloituskursseille otetaan vastaan ilmoittautumisia. Ilmoittautua voi joko sähköpostitse osoitteeseen kairon@kairon.fi tai itsenäisesti netin kautta, ohjeet löytyvät täältä:  https://kairon.fi/opiskelu/ilmoittautuminen/

Kiitos osallistumisestasi ja tiedon jakamisestasi myös ystävillesi!

Kaikki tarkemmat tiedot kaikista Kaironin järjestämistä kursseista ja tilaisuuksista löydät koulutuskalenteristamme: https://kairon.fi/kurssikalenteri/

Tervetuloa mukaan aloituskursseille, täydennyskoulutuksiin sekä info- ja tutustumisiltoihin!

Oikein  hyvää loppukesää  toivottaa

Kaironin väki

Jos et halua saada enää jatkossa näitä viestejämme, niin ilmoitatko siitä ystävällisesti toimistomme sähköpostiin kairon@kairon.fi, niin poistamme Sinut postituslistaltamme.