Sivuston uutiset

TAY:n ja Ylen kysely mikä on auttanut elämän ongelmissa

TAY:n ja Ylen kysely mikä on auttanut elämän ongelmissa

by Kairon Instituutti -
Number of replies: 0

Hei,

Tampereen yliopistossa kerätään parhaillaan aineistoa  Kolhu-tutkimukseen. Tarkoitus on kartoittaa isommista ja pienemmistä elämän ongelmista selviytymistä ja avun saamista. 

 "- Nyt me haemme ihmislähtöistä tulkintaa eli pyydämme ihmisiltä ensisijaisesti heidän omaa näkemystään siitä, miten he ovat selvinneet. Olemme kiinnostuneet tarinoista sinänsäkin mutta ennen kaikkea siitä, miten ja millaisilla tuen, oman selviytymisen ja oman kimmoisuuden yhdistelmillä ihmiset ovat pärjänneet, Saari kertoo."

Prof Juho Saaren johtaman hankeen kyselyyn voi vastat nimettömänä. Omaa nimeä ei tarvitse antaa myöskään Ylen käyttöön. 

Tämä on nyt hyvä mahdollisuus mm. täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen käyttäjille kertoa oma tarinansa, mistä ja millä tavoin ovat ongelmiinsa apua saaneet. Kyselyssä valitettavasti EI OLE erillistä kohtaa/täppää,  jota ruksata jos on käyttänyt täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja, mutta siellä on kohta "Muu", johon voi omin sanoin kirjoittaa mistä on saanut apua. 

Mitä enemmän sanoilla "vaihtoehtohoito, täydentävä hoito, vyöhyketerapia (/tunnevyöhyketerapia), taideterapia (/tunnetaideterapia), meditaatio, jooga, energiahoito jne" vastauksia tulee, sitä suurempi mahdollisuus on, että tutkijaryhmän on otettava analyysissään huomioon tämä avun hakijoiden ja saaneiden ryhmä myös tulevissa tutkimuksissa. 

Levitä tietoa kyselystä ja kehota ihmisiä vastaamaan. 

Linkki: Jo sadat suomalaiset ovat jakaneet kipeän tarinansa tutkimuskäyttöön, lisää vastauksia toivotaan – "Raskaan tapahtuman läpikäynti voi jäsentää asiaa itselle" | Yle Uutiset | yle.fi

 

Vastata voi 7.3. mennessä

 

Ystävällisin terveisin

Kaironin oppilastoimisto