Sivuston uutiset

Kaironin kevät 2021

Kaironin kevät 2021

Kairon Instituutti -
Vastausten määrä: 0

Hei!

Hallitusohjelman kirjaus tutkia vaihtoehtoisten hoitojen sääntelymahdollisuuksia on edennyt siten, että STM on pitänyt etäpalavereita viime kesän aikana. Myös Antti Pietiäistä on kuultu Luontaishoitoalan Foorumin puheenjohtajan ominaisuudessa. Tapaaminen oli hyvähenkinen ja odottelemme ministeriön ehdotusta hallitukselle siitä, kuinka prosessi etenee. Hallitus asettanee joko selvitysmiehen tai työryhmän viemään asiaa eteenpäin. Odotamme asian etenemistä hyvässä hengessä.

Korona on tuonut paljon haasteita meille kaikille, myös Kaironin vuosi on ollut vaikea. Kairon oli kiinni lähes 5 kuukautta viime keväänä aina elokuulle asti. Juuri nyt ryhmäkoot on rajattu 10 per ryhmä. Pidäthän hyvää huolta immuniteetista. Suosittelemme noudattamaan kaikkia viranomaisten ohjeita alueellisesti.

Luontaishoitojen kenttä on aktivoitunut syksyn 2018 jälkeen. Rajaavan lainsäädännön uhkaa ei ymmärtääksemme ole enää olemassa. Nyt koko kentän tulisi toimia yhtenäisesti, että alalle saataisiin kriteerit ja omavalvonta. Järjestöjen yhdessä (LKL, Luontaishoitoalan Foorumi, STJ ja Terveystuotekauppiaiden Liitto) aikaansaama Luontaishoitojen päivä on hyvä merkki yhteistyön syvenemisestä. Tätä kehitystä ja yhteistyötä nyt tarvitaan ja uskomme, että se jatkuu.

Tämän viestin sisältö:

  1. Luontaishoitojen päivä 23.1.2021
  2. Alkavat koulutukset 2021: TVT ja TTT keväällä Helsingissä ja TVT syksyllä Oulussa
  3. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat Helsingissä
  4. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuus Helsingissä
  5. LLT/ravintoterapiakurssi Helsingissä
  6. Äiti-vauva -kurssi Oulussa
  7. Kevään tenttipäivä
  8. Kairon noudattaa THL:n suosituksia toiminnassaan

 

1. Luontaishoitojen päivä 23.1.21

Luontaishoidot saavat oman vuotuisen teemapäivän Suomeen ensimmäistä kertaa 23. tammikuuta 2021. Tarkoitus on tuoda kansalaisille lisää tietoa ja ymmärrystä jo laajasti suomalaisten käytössä olevista hoidoista, joilla on monta nimeä luontaishoitojen lisäksi kuten täydentävät hoidot, vaihtoehtoiset hoidot, CAM-hoidot (complementary and alternative medice) ja Hyve-hoidot (hyvinvointia ja terveyttä edistävät hoidot).

 

Oman teemapäivän luominen on tärkeä askel kohti asiallisempaa keskustelukulttuuria sekä mahdollisuus syventää tietoutta mm. kuluttajien oikeudesta mennä luontaishoitoihin, ihmisten oikeudesta kertoa avoimesti terveydenhuollon ammattihenkilöille käyttämistään luontaishoidoista osana itsehoitoaan sekä koulutettujen ammatinharjoittajien oikeudesta tehdä työtä luontaishoitajana.

 

Luontaishoitojen päivää lanseeraavassa suunnitteluryhmässä ovat mukana Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry, Suomen Terveysjärjestö STJ ry, Luontaishoitoalan Foorumi ry ja Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry. Tarkoitus on kannustaa muita alan toimijoita, yrittäjiä, mediaa ja kuluttajia omalta osaltaan levittämään tietoa luontaishoidoista erityisesti 23.1., jolloin yhdessä mahdollistamme yhteiskunnan avautumista luontaishoitojen valtavalle mahdollisuuden vaikuttaa kansalaisten hyvinvointiin ja itsehoitoon.

 Liitteenä Luontaishoitojen päivän logo käyttöönne.

 

2. Alkavat koulutukset 2021

  • TTT tunnetaideterapia 1 kurssi Helsingissä 13.-14.3.2021.

Ilmainen TTT tunnetaideterapian infotilaisuus 9.2.2021 klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee. Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

  • TVT tunnevyöhyketerapia 1 kurssi Helsingissä 20.-21.3.2021.

Ilmainen TVT tunnevyöhyketerapian infotilaisuus 17.2.2021, klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee. Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

  • TVT tunnevyöhyketerapia 1 kurssi Oulussa 9.-10.10.2021.

 

3. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat Helsingissä

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 3.2.2021 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia maalausilta

 Ilmoittautuminen ja maksu (30€): http://www.kairon-verkkokauppa.fi/eshop/categories/201/

  • 9.2.2021 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia TTT info-/maalausilta

 Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

  • 2.3.2021 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia maalausilta

 ilmoittautuminen ja maksu (30€): http://www.kairon-verkkokauppa.fi/eshop/categories/201/

4. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuus Helsingissä

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 17.2.2021 klo 17.30-20.00 Tunnevyöhyketerapia TVT info-/näytehoitotilaisuus

Terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee. Infoon tulee ilmoittautua sähköpostitse: kairon@kairon.fi

5. LLT/ravintoterapiakurssi maaliskuussa Helsingissä 26.-28.3.2021

Luontaislääketieteen peruskurssissa keskitytään luontaislääketieteen ajattelutavan, filosofian ja tieteellisyyden ymmärtämiseen sekä terveelliseen ravintoon. Kurssilla painotetaan erityisesti ravinnon merkitystä ihmisen terveyden yleisenä perustukijalkana, sekä käsitellään amalgaamiongelmaa.

Kurssi on pakollinen kaikille diplomitutkintoon tähtääville terapeuteille. Tämä kurssi järjestetään n. 2 vuoden välein.

6. Äiti/vauva –kurssi Oulussa

  • Äiti/vauva –kurssi Oulussa 24.-25.4.2021

Kurssi on tarkoitettu MVT/PVT/TVT – terapeuteille tai vähintään TVT6 – kurssin suorittaneille. Tämä koulutus on Keho- ja Tunnevyöhyketerapeutit ry:n kolmen vuoden välein jäseniltään edellyttämää täydennyskoulutusta ja pitää sisällään seuraavia aiheita:

  • pehmeä hoitoperiaate
  • lapsettomuus
  • hedelmöitys
  • raskausaika
  • synnytystapahtuma
  • imetys
  • vauvan hoito / tunnevyöhyketerapeuttinen vauvahieronta
  • hoitoharjoittelua

 

7. Kevään tenttipäivä 23.4.21 – viimeinen mahdollisuus tenttiä koululääketieteen kursseja Kaironissa

Kevään tenttitilaisuudessa voit tenttiä LLT/ravintoterapian kurssin. Tämä on myös viimeinen mahdollisuus tenttiä Kaironissa suorittamiasi koululääketieteen kursseja!

Koululääketieteen opinnot ovat siirtyneet verkkokoulutukseen, jonka järjestää TAIMI-koulutus, lisätiedot koulutuksesta:  https://www.taimikoulutus.fi/laaketieteen-perusteet/

 

8. Kairon noudattaa THL:n suosituksia toiminnassaan

Kaikissa järjestämissämme tilaisuuksissa ja koulutuksissa on voimassa THL:n antamat suositukset.

 

********************************************************************************

Kaikki koulutuksista kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi ilmaisiin infoihin tutustumaan terapioihin, saavutettuihin hoitotuloksiin sekä opiskeluun Kaironissa. Infoiltoihin on vapaa pääsy, ilmoittautuminen sähköpostilla: kairon@kairon.fi .

Aloituskursseille otetaan vastaan ilmoittautumisia. Ilmoittautua voi joko sähköpostitse osoitteeseen kairon@kairon.fi tai itsenäisesti netin kautta, ohjeet löytyvät täältä: http://www.kairon.fi/opiskelu/ilmoittautuminen/

Kiitos osallistumisestasi ja tiedon jakamisestasi myös ystävillesi!

Kaikki tarkemmat tiedot kaikista Kaironin järjestämistä kursseista ja tilaisuuksista löydät kurssikalenteristamme: http://www.kairon.fi/kurssikalenteri/

Tervetuloa mukaan aloituskursseille, täydennyskoulutuksiin sekä info- ja tutustumisiltoihin!

Oikein Rauhallista Joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2021 toivottaen

Kaironin väki

Jos et halua saada enää jatkossa näitä viestejämme, niin ilmoitatko siitä ystävällisesti toimistomme sähköpostiin kairon@kairon.fi, niin poistamme Sinut postituslistaltamme.

Liitetiedosto Luontaishoitojen_paiva_logo2020.jpg