Sivuston uutiset

Kaironin syksy 2019

Kaironin syksy 2019

av Kairon Instituutti -
Antal svar: 0

Hei!

Näin kesän kynnyksellä haluamme muistuttaa teitä Kaironin kurssitarjonnasta.

UUTTA 1: ITSEHOITO-OSIOT KAIRONIN KOULUTUKSIIN! Kaironin tunnevyöhyketerapia- ja taideterapiakoulutukset alkavat syksystä lähtien itsehoito-osioilla. Ihmiset haluavat nykyisin yhä enemmän vaikuttaa itse omaan terveyteensä sekä ennaltaehkäisevässä että kuntouttavassa mielessä. Nyt Kairon tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden. Koulutuspaikkoina jatkavat Helsinki ja Oulu.

UUTTA 2: LUONTAISHOITOALAN FOORUMI RY perustettu! Syksyllä alkanut luontaisterapioiden käyttöalaa rajoittamaan pyrkivä kuohunta jatkuu edelleen. Hallitusohjelman mukaan alan säätelytarpeesta ollaan nyt tekemässä selvitys. Tässä tilanteessa pari vuotta sitten käyntiin lähtenyt CAM-foorumi tiivisti tapaamisiaan syksyn 2018 aikana ja tuloksena oli, että luontaishoitoalalle perustettiin uusi suurjärjestö Luontaishoitoalan Foorumi ry 13.6.2019. Foorumin puheenjohtajaksi valittiin pitkän linjan luontaishoitoalan ammattilainen ja koulumme rehtori Antti Pietiäinen. Työtä alamme yhdistämiseksi ja hyvän viranomaisyhteistyön aikaansaamiseksi on paljon. Toivotamme onnea uudelle yhdistykselle ja sen puheenjohtajalle!

Tämän viestin sisältö:

    1. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuus Helsingissä
    2. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat Helsingissä
    3. Helsingissä ja Oulussa alkavat koulutukset: TVT tunnevyöhyketerapia ja TTT tunnetaideterapia
    4. Koululääketieteen uusi kurssikierto alkaa elokuussa 2019
    5. UUTTA: Kaironin itsehoitokurssit
    6. Täydennyskoulutus Helsingissä
    7. Itsehoitoa homeopatialla ja Äiti/lapsi –kurssit alkuvuodesta 2020

 

1. TVT tunnevyöhyketerapian info-/näytehoitotilaisuus

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 3.9.2019 klo 17.30-20.00 Tunnevyöhyketerapia TVT info-/näytehoitotilaisuus

 

2. TTT tunnetaideterapian info-/maalausillat

Helsingissä Kaironin kurssipaikalla Lauttasaaressa, Särkiniementie 5, 5. krs.

  • 27.8.2019 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia maalausilta
  • 5.2.2020 klo 17.30-20.00 Tunnetaideterapia TTT info-/maalausilta

Kaikki koulutuksista kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi ilmaisiin infoihin tutustumaan terapioihin, saavutettuihin hoitotuloksiin sekä opiskeluun Kaironissa. Infoiltoihin on vapaa pääsy, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua.

Aloituskursseille otetaan vastaan ilmoittautumisia. Ilmoittautua voi joko sähköpostitse osoitteeseen kairon@kairon.fi tai itsenäisesti netin kautta, ohjeet löytyvät täältä: http://www.kairon.fi/opiskelu/ilmoittautuminen/

 

3. Helsingissä ja Oulussa alkavat koulutukset

TVT tunnevyöhyketerapia 1 kurssi Helsingissä 12.-13.10.2019.

Ilmainen TVT tunnevyöhyketerapian infotilaisuus 3.9.2019, klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee.

TTT tunnetaideterapia 1 kurssi Helsingissä 14.-15.3.2020.

Ilmainen TTT tunnetaideterapian infotilaisuus 5.2.2020 klo 17.30-20.00 aiheena terapian ja hoitotulosten esittely, metodin kehittäjä Antti Pietiäinen esittelee.

TTT tunnetaideterapia 1 kurssi Oulussa 18.-19.4.2020.

 

4. Koululääketieteen uusi kurssikierto alkaa elokuussa 2019

Lääketieteen perusteiden tuntemus on luontaisterapeutille välttämätöntä ja diplomitutkinnoissamme se on mukana pakollisena osiona. Lääketieteen perusteisiin kuuluu kahdeksan teoriajaksoa: anatomia ja fysiologia 1 ja 2, neurologia, tautioppi 1, 2 ja 3, psykologia ja psykiatria.

Anatomia ja fysiologia 1                         23.-25.8.19       

Anatomia ja fysiologia 2                         22.-24.11.19               

Neurologia                                              28.2.-1.3.20   

Tautioppi 1                                              15.-17.5.20  

Tautioppi 2                                              21.-23.8.20                 

Tautioppi 3                                              20.-22.11.20

Psykologia                                              keväällä 2021

Psykiatria                                                keväällä 2021               

 

 

 

5. UUTTA: Kaironin tunnevyöhyketerapian ja tunnetaideterapian koulutukset alkavat syksystä lähtien 3 kurssin mittaisella itsehoito-osiolla

Kaironin kurssitarjonta uudistuu ja tunnetaideterapian ja tunnevyöhyketerapian kolme ensimmäistä kurssia on mahdollista suorittaa itsehoitokursseina! Samalla itsehoito-osio toimii pohjana varsinaisille pitkille tutkintoon johtaville ohjaaja-/terapeuttikoulutuksille.

Yleinen pahoinvointi ja eksyksissä olo kasvaa yhteiskunnassamme koko ajan ja ihmisillä on lisääntynyt tarve ottaa elämä omiin käsiinsä. Pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen, koska kehon pisteet ovat aina läsnä oleva ja helppo tapa rauhoittaa itsensä, hoitaa kipuja ja tasapainottaa kehon energioita ja auttaa ihminen samalla itsetuntemuksen polulle. Myös paperia ja värit voi helposti ottaa esille aina kun siihen on tarvetta. Tunnemaalaus ylläpitää luovuutta ja lisää itsetuntemusta.

 

6. Täydennyskoulutus Helsingissä

MVT-PVT-TVT–TTT täydennyskoulutus Helsingissä 26.-27.10.2019.  

 

”Tudy laajennus: kolmas raja”

Kolmannella rajalla syntyy rajuja reaktioita kuten raivo, luonnevikaisuus, kehoa tuhoavat sairaudet (syöpä, dementia, jne.).

Tämä täydennyskoulutus on Keho- ja Tunnevyöhyketerapeutit ry:n edellyttämä koulutus kerran kolmessa vuodessa kaikille yhdistyksen jäsenille alennettuun hintaan 250€. Koulutus on kuitenkin avoin muillekin kuin yhdistyksen jäsenille, hinta 280€. Koulutuksen tarkoituksena on päivittää terapeutin tiedot kolmivuosittain ajan tasalle, koska terapia kehittyy ja uutta tietoa tulee koko ajan. Koulutus on tarkoitettu sekä MVT-, PVT-, TVT- että TTT -terapeuteille. Kursseille voivat ilmoittautua valmiit terapeutit sekä vähintään TVT 7 tai TTT  kurssin suorittaneet opiskelijat.

Täydennyskoulutuksen aiheisiin voit tarkemmin tutustua esittelysivulta: http://www.kairon.fi/koulutusalueet/taydennyskoulutukset/

 

7. Itsehoitoa homeopatialla ja Äiti/lapsi –kurssit alkuvuodesta 2020

  • Itsehoitoa homeopatialla           8.-9.2.2020

Kurssi selvittää mitä homeopatia on ja miten se toimii. Krooniset sairaudet vaativat koulutetun klassisen homeopaatin perusteelliseen haastatteluun pohjautuvaa hoitoa, mutta akuuteissa tiloissa homeopatiaa voidaan käyttää itsehoidossa.

Kurssi on tarkoitettu eri vaihtoehtohoitoja tekevien terapeuttien lisäksi kaikille homeopaattisesta itsehoidosta kiinnostuneille.

  • Äiti/lapsi – kurssi                       28.-29.3.2020

Kurssi on tarkoitettu MVT/PVT/TVT – terapeuteille tai vähintään TVT8 – kurssin suorittaneille ja pitää sisällään mm. seuraavia aiheita: lapsettomuuden hoito, raskausajan hoito, synnytyskipujen lievitys, imetys, äidinmaitokorvikkeet, vauvan hoito / tunnevyöhyketerapeuttinen vauvahieronta, hoitoharjoittelua.


Kiitos osallistumisestasi ja tiedon jakamisestasi myös ystävillesi!

Kaikki tarkemmat tiedot kaikista Kaironin järjestämistä kursseista ja tilaisuuksista löydät kurssikalenteristamme: http://www.kairon.fi/kurssikalenteri/

Tervetuloa mukaan aloituskursseille, täydennyskoulutuksiin sekä info- ja tutustumisiltoihin!

Oikein hyvää Juhannusta ja kesää kaikille toivottaa

Kaironin väki

Jos et halua saada enää jatkossa näitä viestejämme, niin ilmoitatko siitä ystävällisesti toimistomme sähköpostiin kairon@kairon.fi, niin poistamme Sinut postituslistaltamme.